tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulumarkkinat - työtä ja tunnelmaa

Joulua edeltävät viikot ovat käsityöläisten ja käsityöyrittäjien kiireisintä aikaa. Sesonki alkaa marraskuussa ja huipentuu joulukuun puoliväliin.

jokiå designin yrittäjien kalentereissa tapahtumia riittää: Ornamo, Brankkis, Naisten messut, Porvoon Taidetehtaan, Malmgårdin ja Pellingin joulumarkkinat ja monet muut.

Willattaren Outi Karikivi  naputteli maksutietoja Naisten messuilla Helsingissä. 
Käsityöyrittäjälle näkyminen omien tuotteiden kera on tärkeää. "Naisten messuilla näki, miten paljon merkitsee se, että tekijä itse on paikalla", Outi Karikivi kertoo.

Pelkkä osallistuminen toisten tapahtumiin ei riitä. Jaana Pajuniemi Nastatuotteesta järjesti marraskuun lopussa Porvoon VPK:n talolla Brankkiksen joulumyyjäiset.

Teija Marjamaan lasikorut ja -esineet tuovat väriä moniin myyntitapahtumiin.

Kati Taivalantti esittelee kevyttä läppärilaukkua, jonka materiaali on kierrätysnahkaa.
Joulukuu on myös hyvä aika piipahtaa käsityöläisten pajoissa.

Keramiikka-artisani Kati Taivalantti avaa työpajansa ovet sunnuntaina 15. joulukuuta Björkheadin pajamyyjäisissä.

"Pajapuoti on mainio tilaisuus nähdä mitä kaikkea teen, kuten erilaisia tilaustöitä ja uniikkiteoksia", hän sanoo. 

Teksti ja kuvat: Leena Kultanen

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Jokiå designin joulupajat

Aika: Sunnuntaina 24.11.2013 klo 16-19
Paikka: Jokikatu 35, Porvoon jokiranta






Pajoistamme on tasan kuukausi jouluun – vielä ehdit tehdä yksilölliset joululahjat ja -kortit. Tervetuloa
  • väkertämään joulukortteja kierrätysmateriaaleista Jaana Pajuniemen kanssa
  • tuunaamaan patalappuja huovutetuista villavaatteista Outi Karikiven kanssa
  • taittelemaan origameja joulukoristeiksi Kati Taivalantin kanssa!
Vapaa pääsy, materiaalista peritään pieni maksu.


Ilmoittaudu sähköpostitse jokikatudesign@gmail.com tai puhelimitse 044 333 0690, jotta osaamme varata riittävästi materiaalia. Voit piipahtaa pajoihin klo 16-19 välillä.  

tiistai 3. syyskuuta 2013

Terhi Mickelssonin grafiikka liikkuu nettikaupassa

Käsityöläisyrittäjän vuoteen mahtuu parikymmentä tapahtumaa Kuninkuusraveista Naisten messuihin. Painopiste on kuitenkin siirtymässä nettikauppaan.


Kuvataiteilijan ura oli Terhin haaveena jo lapsena. Lepohetki metsän siimeksessä -työ
kuuluu hänen suosituimpiin printtitauluihinsa.  


Käsityöläiskiertolainen on monessa mukana. Jokiå designin ohella Terhi Mickelsson on jäsenenä kahdessa muussa usean taidekäsityöläisen yhteismyymälässä. Helsingin Unioninkadulla sijaitseva Artisaani on toiminut lähes 40 vuotta. Bockin taloon Senaatintorin varrelle keväällä syntynyt myymälä on alkuvaiheissaan.

Keraamikoksi Kuopion taide- ja käsiteollisuusakatemiasta valmistunut Terhi Mickelsson on toiminut yrittäjänä jo 21 vuotta.

”En halua lokeroitua mihinkään, haluan tehdä uusia asioita”, hän kuitenkin painottaa.

Vaikka hänen pupu- ja koirakuppinsa ovat edelleen suosittuja, tekijä näkee keramiikan olevan laskussa jo pidempään. ”Lasi on käsitykseni mukaan mennyt edelle”, Terhi Mickelsson kertoo.

Puput ja koirat kurkistelevat edelleen kupeissa. Hän ei enää anna niitä jälleenmyyjille, vaan myy itse yhteismyymälöissä ja tapahtumissa sen verran kuin ehtii tehdä.

Nettikauppa nousussa


Nyt yritystoiminnan pääpaino on nettikaupan kehittämisessä.

Erityisesti eläinaiheisesta grafiikasta tehdyt painokuvat sopivat hänen mukaansa hyvin verkkokauppaan. ”Printtitauluja on helppo ostaa, ja ne kulkevat helposti postitse asiakkaille niin Suomessa kuin ulkomailla”, hän sanoo.

Terhi toivoo kaupankäynnistä entistä suuremman osan siirtyvän verkkoon, sillä se vapauttaisi aikaa ideointiin ja uusien kuvien tekemiseen.

Markkinoita tauluilleen hän etsii myös ulkomailta.

Hän uskoo, että vuoden kuluttua nettikauppa kukoistaa ja printtitauluilla on myös jälleenmyyjiä.

”Ihmiset puhuvat taloustilanteesta, mutta itse en ole huomannut sen vaikuttavan ainakaan kielteisesti omaan myyntiini. Nettikauppa on vilkastunut.”

Yksityiskohta Anna mennä! -taulusta.  

Kuvien tarinat
lasten kuvakirjaksi


Eläinaiheisten kuvien takana on aina tarina. Sen Terhi haluaa pukea sanoiksi ja tehdä lasten kuvakirjan. Kirjan kustantaa hänen poikansa yritys, Kingdom Helsinki Oy.

Vuoden mittaan hän kiertää parissa kymmenessä tapahtumassa, myy tuotteitaan torilla mökkiseudullaan Somerniemellä ja päivystää yhteismyymälöissä.

”Kuninkuusravit ja muut hevostapahtumat ovat hyviä myyntipaikkoja. Niissä on täsmämarkkinat eläinihmisille”, hän sanoo.


Nettikauppa


Teksti ja kuvat:
Leena Kultanen



torstai 25. heinäkuuta 2013

Kati Taivalantin kannuilla on asennetta

Valoisa työhuone kertoo Kati Taivalantin kahdesta työstä: keramiikka ja sisustussuunnittelu ovat saaneet omat tilansa.

Keramiikka vei naisen mukanaan vajaat kymmenen vuotta sitten, kun perhe muutti Porvoon lähistölle. ”Halusin opetella uuden käsityöharrastuksen. Vaihtoehtoina olivat keramiikka ja taidegrafiikka”, Kati kertoo.

Keramiikka veti pidemmän korren, kun tuolloin ei taidegrafiikkaa voinut tehdä myrkyttömästi.

”Hurahdin täysin kansalaisopiston kurssilla, jossa opettajana oli emäsalolainen keraamikko Tidi Fohlin”, hän kuvailee.

Rakkaasta harrastuksesta on nyt tullut osa työtä. Kati Taivalantti on taustaltaan sisustusarkkitehti ja tekee suunnittelutyötä omassa yrityksessään.

Kolmas työrooli on opettajan työ sisustusalan oppilaitoksissa.

Maanläheiset värit viehättävät asiakkaita, Kati Taivalantti kertoo.

Keramiikka-artesanin koulutustoi ammattimaisuutta


Kansalaisopiston kurssi antoi alkusysäyksen keramiikkaan. Osaamistaan Kati on syventänyt kaksivuotisella keramiikka-artisaanin koulutuksella Axell Folkhögskolanissa Loviisassa.

”Halusin alan koulutuksen, jotta saan ammattimaisen otteen keramiikan tekemiseen”, hän sanoo.

Vahva muotoilun koulutus vaikuttaa taustalla. ”Ajattelen kaikki tuotteeni sarjoina. Muotoilija toimii käytännön näkökulmasta.”

Keramiikka-artisaanin koulutus auttoi löytämään oman ilmaisun.

”Keramiikassa on rajattomasti mahdollisuuksia. On löydettävä se mikä tuntuu omimmalta ja keskityttävä siihen”, Kati tähdentää.

Myös sattumalla on merkitystä. Sen tulosta ovat keramiikkakorut.

”Käytimme opinnoissa paljon värjättyä savimassaa. Aloin pyöritellä helmiä leikkausreunoista”, hän kertoo.

Maanläheinen materiaalituntuu hyvältä iholla


Helmistä syntyi koruja, joiden maanläheinen materiaali ja tuntuma iholla miellyttää monenlaisia ihmisiä. Herkkäihoisille sopii erityisesti kaulakoru, jossa virkkaus ja keramiikka yhdistyvät.

”Tässä näkyy muutos ihmisten asenteissa. Kaikkea kimaltelevaa on niin paljon, että maanläheisyys viehättää”, Kati pohtii.

Koruista onkin tullut keramiikka-artisaanin päätuotteita.

Toukokuun lopulla avattu jokiå design, jossa hän on yhtenä osakkaana, on tuonut entistä vahvemmin esiin asiakasnäkökulman.

”Siellä tarvitaan pieniä tuotteita, joita on helppo ostaa myös lahjaksi kuten öljylyhdyt, keraamiset saippua-alustat tai kannelliset purkit.”

Koruja ja asioita ihmiset puolestaan ostavat itselleen.

Kaunis kattaus syntyy yhdistelemällä.


Käsityön leima
näkyy sarjoissakin


”Kun tekee jotain intohimolla, se näkyy tuotteissa. Toivon, että asiakkaat huomaavat sen”, hän kuvaa tekemistään.

Vaikka Kati tekee sarjatuotantona valuesineitä, käsityön leima näkyy niissä esimerkiksi leikkuupinnoissa ja lasitteissa. Ne hän sekoittaa itse maanläheisistä sävyistä.

”Haluaisin, että ihmiset tajuaisivat ettei kauniiseen kattaukseen tarvita kuutta tai kahdeksaa paria identtisiä astioita. Valuastioideni värimaailma on suppea ja ne sopivat hyvin yhteen.”

Teksti ja kuvat: Leena Kultanen

Lisää Kati Taivalantin keramiikasta:

joy.fi/keramiikka
pinterest.com/jokiadesign/ceramics/
www.facebook.com/jokiadesign

torstai 11. heinäkuuta 2013

Jaana meni saunaan

Harmaa froteehattu keikkuu, kun Jaana Pajuniemi ripustaa uuden Saunan raikas -tuotesarjansa tyynyjä jokiå designin eteen. Ne laajentavat pyöreistä muodoistaan tunnettua Nastatuotteen kuosiperhettä.

NASTATUOTE Jaana Pajuniemi-design syntyi 2006 Jaana Pajuniemen valmistuttua Taideteollisesta korkeakoulusta.

”Tein lopputyönäni kuosikirjan, johon suunnittelin valmiiksi nostalgisia kuoseja”, Jaana kertoo. Niistä sai alkunsa oma yritys.

Suunnittelun taustana oli 50 ihmiselle tehty kysely, jonka vastauksista ja hänen omista ideoistaan syntyivät Nastatuotteen kuosit.

Saunan raikas -tyynyjen harmaa toistuu Jaanan saunahatussa.

Laadukas ja kestävä tuote
on kuin ystävä, jonka luo palata


”Kirkkaat värit, pyöreät muodot, jotka erottuvat selkeästi pohjasta ja toistuvat säännöllisesti”, Jaana kuvaa kuosiensa muotokieltä.

Hänen tavoitteenaan on tehdä tuotteita, joista tulee ystävä, jonka luo palata. Ne ovat pitkäikäisiä ja laadukkaita.

”Ompelen kaikki tuotteeni itse”, hän kertoo.

Värimaailmaa hallitsivat aluksi tummanpunainen ja ruskea, jotka kuitenkin saivat pian seuraa raikkaista limen, turkoosin ja pinkin sävyistä.

Harmaa ja musta ovat klassikkoja, jotka aina löytävät omat ihmisensä.

Raikkaasti saunaan


Saunan raikas on uusi tuotelinja. Siihen kuuluvissa pyyhkeissä ja saunatyynyissä töröttävät terävät koiranputket, lupiinit ja karviaiset.

Saunatuoteperheeseen kuuluu myös froteinen saunahattu. "Hatun voi kastella kylmällä vedellä ja löylyistä voi nauttia näin raikkaammin ja pidempään”, Jaana neuvoo.

Nastatuote, Saunan raikas -pyyhe
Saunan raikas -pyyhkeet tuovat kesän saunaan.


Unelma kaupasta toteutui

Ajatus omasta kaupasta on itänyt jo pitkään. Haave toteutui keväällä, kun aiemmin kirpputorina ollut myymälätila vapautui ja seitsemän naisen porukka syntyi.

Voimien yhdistäminen madaltaa kynnystä . ”Voimme jakaa myyntipäivät ja vuokran”, jokiå designin puheenjohtajana toimiva Jaana kuvaa etuja.



Teksti ja kuvat: Leena Kultanen

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Lasi ja hopea veivät tekstiilisuunnittelijan

"Etsin nyt uusia tuulia, olen tehnyt niin pitkään lasista koruja", miettii lasi- ja hopeatöistään tunnettu Teija Marjamaa.

Tekstiilisuunnittelijan koulutuksen saanut taitaja on opetellut lasin ja hopean käsittelyn käytännön kautta. ”Tekstiilisuunnittelijan töitä en ole tehnyt päivääkään”, hän naurahtaa.

Teija Marjamaa hinnoittelee tuotteitaan ennen jokiå designin avautumista. 

Tekstiilialan koulutuksesta on kuitenkin ollut apua. Hän on muun muassa hyödyntänyt kankaanpainannan tekniikkaa lasitöissä.

Alihankkijana Teija Marjamaan Duart-yritys on toteuttanut isoja lyijy- ja muita lasitöitä julkisiin tiloihin Suomessa ja Venäjällä. Yrityksen valikoimiin kuuluvat myös valaisimet ja liikelahjat.

Tuotteiden suunnittelu on lähinnä Teijan sydäntä. ”Suunnitelmien tuotteistaminen on pullonkaula”, hän myöntää.

Lasiriipuksissa hehkuvat kesän värit. 

Varastossa odottaa nyt pino vanhoja ikkunanpokia, joihin hän aikoo hiekkapuhaltaa kuvioita. Sisustustarrat ovat myös idearikkaan tekijän mielessä.

Syksyllä Teijan lasinkäsittelytaidoista pääsee osalliseksi Klaukkalan kansalaisopistossa, jossa hän opettaa tiffanytekniikkaa. Duartin tuotteisiin kuuluvat myös koruntekokurssit, joita hän ohjaa esimerkiksi yritysten virkistyspäivillä. Niissä osanottajat tekevät itselleen koruja ja oppivat muutaman tekniikan.

Teksti ja kuva: Leena Kultanen

http://www.teijamarjamaa.fi/

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vihkiryijy polttaripuuhana

Puhe sorisee, näppärät sormet solmivat tilkkuja verkkopohjaan kesäaitassa Porvoon Tuomiokirkon kupeessa. Aurinkoisena kesälauantaina syntyy vihkiryijy yhdeksän nuoren naisen yhteistuumin.

Moderni vihkiryijy solmittiin Porvoonjoelta tulvivaa valoa vasten. Outi Karikivi kuvassa vasemmalla.

”Yhdessä tekeminen on projekti sinällään”, korostaa Outi Karikivi Willattaresta.

”Yhteistyö on yllätyksellistä, mikä on ihanaa ja palkitsevaa. Jokaisen kädenjälki näkyy materiaalin ja värin valinnassa, sommittelussa”, hän pohtii.

Yhteys helsinkiläiseen polttariporukkaan syntyi Taito Uusimaan kautta, joka ohjasi toteuttajaa etsineet Willattareen.

Tällä kertaa vihkiryijy syntyi Willattaren varastoista löytyneistä pitseistä ja pehmeän pastellinsävyisistä tilkuista. ”Tarjosin myös mahdollisuutta ottaa mukaan omia kankaita. Sillä tavalla työhön saa palasen omaa historiaa”, Outi kertoo.

Risainaus jatkaa tarinaa


Materiaalien uusi elämä, risainaus, ja historian kuljettaminen eteenpäin on Willattaren ydinajatuksia.

”Myin hiljattain valmiina olleen morsiuspuvun. Siinä oli käytetty pitsiä, jonka tilalle morsian halusi vaihdattaa isoäitinsä virkkaamaan lakanan reunapitsin. Olen myös tehnyt hihoja morsiuspukuihin suvun pitsiliinasta”, Outi kertoo.

Vihkiryijy oli Willattarelle ensimmäinen häihin liittyvä toimintatuokio. Vastaavia on mahdollista järjestää esimerkiksi hiuskoristeiden tai morsiuspuvun asusteiden ympärille. Lähimmillä ystävillä tai morsiusneidoilla voisi olla samantyyppiset hiuskoristeet, jotka tehdään yhdessä, hän ideoi.

”Voin myös mennä työpaikalle tai osanottajien kotiin pitämään kursseja.”

Käsityökahvila-illat alkavat
syksyllä jokiå designissa


Willattaren kurssi- ja työpajatarjontaan kuuluu muun muassa Äiti-lapsi -kässäily. Siinä käsinuket ja keppihevoset syntyvät rikkinäisistä lapasista ja villasukista vanhemman tai isovanhemman avustuksella.

Kurssit voidaan räätälöidä kunkin porukan tarpeisiin. Esimerkiksi Viipaloi villapaita, tuunaa tunika -työpaja voidaan toteuttaa yhden päivän tai viikonlopun mittaisena. Siinä kaapin nurkkaan kertyneille vaatteille tuunataan uusi kuosi.

Willatar tuo osaamisensa myös jokiå designin asiakkaiden käyttöön. ”Järjestämme syyskuusta alkaen jokiå designin tiloissa kässäkahvila-iltoja. Tarkemmat tiedot ilmestyvät kesän aikana nettisivuillemme”, Outi kertoo.

Teksti ja kuva: Leena Kultanen

Lue lisää

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Kaupunkikierros: Designin, taiteen ja kukkien Porvoo

Unohda tällä kertaa vanha kaupunki ja tule Mannerheiminkadun sillan toiselle puolelle jokirantaan. Sinne on syntynyt kiinnostava design-käsityökortteli.

Kaupunki-infon kanssa yhteisessä tilassa sillan alla toimivalta RentBike Finlandilta voit vuokrata pyörän muutamaksi tunniksi, jos aiot rantakortteleita pidemmälle.

RentBike Finlandin Mathias Dahlqvist asentaa lastenkärryä pyörään. 

Tämän kierroksen voi mainiosti tehdä myös kävellen ja jokinäkymiä tutkaillen.

Piipahda kuitenkin ensin jokiå designissa poimimassa lahja- tai tuliaisideoita. Seitsemän käsityöläisen tarjonta on monipuolista arjen käyttödesignista juhlan asuihin ja koruihin.

Teija Marjamaan lasikoruja jokiå designissa. 

Naapurimme Jokikatu 35:ssä on taiteilija Leena Linnalaakson studiomyymälä. Siellä voit kalibroida silmäsi värien maailmaan. Hän toteuttaa töitään paperimassasta.

Leena Linnalaakson käsipeilejä.

Naapurissa on myös kaksi käden taitojen harrastajien suosikkia: nauhat ja napit järjestyksessä pitävä Nappi-Aitta ja askartelijoiden taivas Paperipilvi.

Kevyen liikenteen silta vie joen länsirannalle suoraan Aukust Eklöfin puistoon.

Porvoo on tunnettu puistoistaan, ja Aukust Eklöfin puisto on yksi uusimmista. Se valmistui Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlavuodeksi 2008. Puiston kukkaistutuksissa on käytetty 1800-luvun pihoille tyypillisiä perennoja, kuten rohtosormustinkukkaa, malvoja ja päivänkakkaroita.

Kesäkuussa Aukust Eklöfin puistossa kukkivat lupiinit ja päivänliljat.

Puiston keskellä olevalla aukiolla on Kirsi Kaulasen ja Ylva Hollanderin suunnittelema valtiopäivätriptyykki, jonka läntinen sivu kuvastaa Ruotsia, itäinen Venäjää ja pohjoinen Suomea. 

Valtiopäivätriptyykkiin on ikuistettu vuosi 1809.

Myös porvoolaiset taiteilijat lumoutuvat tänä kesänä kukista. Aukust Eklöfin puistosta ei montaa minuuttia kävele Taidetehtaalle. Loistava kukka – tekemisen riemu -näyttelyn ja kaupungille ulottuvan Villiruusun tekijöinä on taiteilijoiden lisäksi Porvoon Taidekoulun oppilaita ja kaupungin nuorisotyöpajojen väkeä.

Kuvataiteilija Nelli Nion yhdessä Porvoon Taidekoulun oppilaiden kanssa tekemä puu kukkii.

Yhteisötaideteoksena toteutettavaan Oodi Fredrikalle -teoksen toteutukseen voit osallistua työpajassa 6.7.2013 klo 12-15 tai virkkaamalla omat kukkasi ja toimittamalla ne Taidetehtaalle.

Oodi Fredrikalle kuvattuna 6.6.2013. 

Räiskyviä värejä on tarjolla myös Aleksanterinkadun sillan länsipäässä, sillan alta kulkevan kevyen liikenteen reitin varrella. 

Porvoon Taiteilijaseuran Villiruusu-näyttelyn teoksia on Taidetehtaan ympäristössä
ja kaupungilla. Kukkainstallaation ovat tehneet Nelli Nio ja Ylva Holländer. 

Jos olet pyörällä liikkeellä, Taidetehtaalta voit jatkaa matkaa esimerkiksi länteen  Haikkoon kartanon vehmaisiin rantamaisemiin tai itään Staffaksen kartanon kesänäyttelyyn. Siellä Aurinkogeneraattori-näyttely tarkastee taiteen, teknologian ja energian suhteita nykytaiteessa.

Teksti ja kuvat: Leena Kultanen


tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lempidesignille oli tilausta

”Olen aina ollut kiinnostunut sisustussuunnittelusta. Tein jo pienenä tarkan pohjapiirroksen omasta huoneestani”, kertoo Elina Nykvist, nuorin jokiå designin seitsikosta.

Vuosien varrella hänen näkökulmansa on siirtynyt syvemmälle tuotesuunnitteluun. Tähtäimessä ovat huonekalut ja valaisimet, jotka ovat jo pitkään olleet intohimona. ”Ennen pitkää nekin toteutuvat”, hän sanoo.

”Tyylini on modernin harmoninen. Sellaisia tuotteita ei juurikaan Suomesta löydy”, Elina painottaa ja sanoo oman tyylinsä olevan romanttisen ja kylmän modernin välimaastossa.

Tuotteeni ovat jatkuvan kehittelyn alla, Elina Nykvist sanoo.

Käytettävyys tärkeää

”Kiinnitän ulkoasun ohella huomiota tuotteiden käytettävyyteen ja pitkäkestoisuuteen.”

Tekstiilien materiaalina pellava on hänen mukaansa ylivoimainen. Sitä täydentää Verso-tyynyissä mohairvilla.

”Kokonaisvaltainen esteettisyys on tärkeää, tavaroiden täytyy myös tuntua ja tuoksua”, Elina korostaa.

Sisustusompelun opintojaan hän kiittää käytännöllisten tekniikoiden oppimisesta ja materiaalien syvällistä tuntemuksesta. Molemmista on hyötyä tuotteiden jatkuvassa kehittelyssä.

Lempidesignin patalaput ovat tästä hyvä esimerkki.

”Pellavaisten patalappujen sisällä on lämpökäsiteltyä huopaa. Se pysyy paikoillaan pesussa ja tekee patalapusta miellyttävän ohuen ja kuitenkin suojaavan.”


Yritystoiminta imaisi mukaansa

Lempidesign sai alkunsa 2012, kun Elina Nykvist perusti yrityksen sisustusompelun tilaustöitä varten. Potkua sille antoivat luovan alan tekijöille suunnattu yrittäjyyskoulutus.

”Koulun penkille vanhempainlomalta palattuani meninkin saman tien messuille”, hän naurahtaa.

Hänen tuotteitaan on myynnissä suomalaisten kauppojen ohella kansainvälisessä käsityöläisten tuotteita myyvässä Etsy-verkkokaupassa.

Teksti ja kuva: Leena Kultanen

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Uutta voimaa Porvoon jokirantaan

Aiemmin kirpputorina toiminut liiketila vapautui kevättalvella. Hyvää tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä, tuumi Jaana Pajuniemi ja kokosi jokiå designin taustajoukon.

Seitsemän design-käsityöyrittäjän yhteinen myymälä on nyt auki. Perjantaina 24. toukokuuta vietetään myymälän avajaisia.

Nastatuotteen pussukat ja kassit ovat Jaana Pajuniemen tuotteita.